Kolikkopelitarinat

Kolikkopelit ovat tulleet ihmisten tietoisuuteen jo varhain vuosisadan vaihtuessa 1900 – lukuun. Tuona aikana keksittiin monia muitakin mullistavia keksintöjä, joilla viitoitettiin tietä tulevaisuuden kehitykselle.

Kolikkopelejä alettiin rakentamaan oikein urakalla, silloin, kun niiden kysynnän huomattiin olevan hurja. Pian niitä alkoi ilmestymään Yhdysvaltain joka saluunaan ja ravintolaan, koska väki halusi kovasti pelata uusinta uutta teknologisesti edustavia pelilaitteita.

Kun kolikkopelien huomattiin keräävän suuria määriä asiakkaita puoleensa, alkoivat ravintolan, saluunan, kapakoiden ja kasinoiden omistajat ostamaan niintä vimmatusti. Tämä johti siihen, että toimitusajat olivat varsin pitkiä, koska tuotantopuoli ei millään pysynyt valtavan kysynnän perässä.

Ensimmäinen koskaan rakennettu Hedelmäpelimalli oli nimeltään Liberty Bell. Nimi tuli vuonna 1776 toteutetun Yhdysvaltojen itsenäistymisen kunniaksi rakennetun itsenäisyyskellon mukaan. Kelloa pidettiin Philadelphian kaupungissa ja sen sivussa oli suurehko halkeama. Tämän halkeamalla varustetun kellon kuva myös koristi ensimmäisen Hedelmäpelin pyöriviä rumpuja, joilla arvottiin Hedelmäpelin tulos. Muita kuvia olivat pelikorttien maat, tosin kaikki paitsi risti, eli pata, ässä ja hertta. Kolme samanlaista kuvaa riviin saanut pelaaja voitti kolikkopelissä rahapalkinnon. Pelissä oli muutama nappi ja vipu. Laite oli täysin mekaaninen, eli se ei siis toiminut sähköllä, kuten myöhemmin kolikkopelit.

Sähköllä toimivat kolikkopelit tulivat mukaan vasta useita vuosikymmeniä myöhemmin ja vasta verrattain hiljattain ne korvattiin tietokoneella ohjattavilla kolikkopeliversioilla.

Vaikka kolikkopelejä yritettiin suojella lähes alusta lähtien kolikoiden tunnistusmekanismilla, ei se kuitenkaan ole aina ollut täysin huijausyrityksiltä. Nimittäin kolikkopelihistorian aikana on ollut tapauksia, jolloin kolikkopelit ovat joutuneet väärinkäytön kohteiksi.  Eräs tunnetuimmista tapauksista on ollut Tommy Glenn Carmichaelin kehittelemä kolikkopelitiirikka ja sen menestyksekäs käyttö Yhdysvaltalaisten kasinoiden kolikkopeleissä aina siihen asti kun hän jäi kiinni ja joutui vankilaan kärsimään kolttosistaan. Vankilatuomio ei suinkaan lannistanut Carmichaelia vaan hän ryhtyi entistä uutterammin kehittelemään uusia keinoja rahapelilaitteiden väärinkäyttämiseksi. Käytännössä Carmichael aloitti eräänlaisella kotitekoisella tiirikalla, joka oli pitkä ohuen metallivaijerin pätkä, jonka päässä oli pieni silmukka. Hän pudotti sen kolikoille tarkoitettuun tilaan ja paikallisti vivun, joka sai kolikkopelin sisältämät kolikot putoamaan kolikkoastialle.

Kun tällainen temppu ei enää toiminut uusien kolkkopelien korvatessa vanhat, löysi hän keinon käyttää erityisen vahvaa taskulamppua sokaisemaan pelilaitteen sensorit, joka johti taas siihen, että kolikot alkoivat jälleen putoilemaan laitteen astialle. Menestyksestään huolimatta Carmichael ei ollut missään nimessä täydellinen huijari. Hän nimittäin jäi kiinni useasti ja joutui istumaan vankilassa yhteensä aikamoisen tovin. Tämä ei kuitenkaan koskaan lannistanut Carmichaelia, kunnes vasta 2000 – luvun alussa, jolloin hän kaikesta päätellen sai tarpeekseen useista vankilareissuista ja alkoikin tuottamaan kasinoiden käyttöön laitteita, jotka estävät hän aikaisemmin tekemien kaltaiset kolikkopelihuijaukset.

Koska Suomessa, varsinkin markka – aikaan kolikkopelit olivat täynnä rahakolikoita, joiden arvo oli suhteellisen pieni, eikä edes kolikkopelin jollain konstilla hakkeroimalla voinut odottaa rikastuvansa. Yhdysvalloissa, sitä vastoin, kolikkopelejä pelataan tarkoitukseen valmistetuilla pelikolikoilla joiden yksittäinen arvo on usein huomattavasti suurempi, kuin valuuttana käytössä olevien rahakolikoiden vastaava yksittäisarvo. Tämänpä vuoksi useat huijarit ovat kauan himoinneet päästä pelikoneen arvokkaaseen sisältöön käsiksi.

Myöskään nettikasinot eivät ole täysin suojassa huijareilta. Nettikolikkopelit on nimittäin yritetty hakkeroida useaan otteeseen. Onneksi pelejä sekä nettikasinoiden sivustoja kehitetään jatkuvasti myös hakkerit silmällä pitäen, niin että vastaavanlaiset tapaukset saataisiin tehokkaasti ennaltaehkäistyä.

Nettikasinoissa on esimerkiksi hyvin tarkat rekisteröitymistoimenpiteet sekä esimerkiksi suojattu nettisivuprotokolla, jolla pelisivuston tiedot pidetään turvassa.

Kaiken kaikkiaan teknologia on mullistanut kolikkopelaamisen ja jatkossa nähdään varmasti monia hienoja peliuudistuksia.